Toisten huomioiminen

Omanilaiset pitävät kanssaihmisistä, aina tervehditään ja kysytään vointia. Naiset kättelevät toisiaan, hyvän ystävän kanssa halataan ja vaihdetaan poskisuudelma(t). Miehet kättelevät toisiaan niin ikään  ja joskus he vaihtavat beduiinitervehdyksen, jossa hierotaan neniä yhteen. Olen opetellut sanomaan joka paikassa tosinopeasti: goodmorninghowareyou? jotta toinen ei ehdi huomenen ja voinnin kyselyn väliin omalla tervehdyksellään. Arabiaksi vointia kysytään: Káyf hálik? Ja vastauksena voi aina sanoa: Zayn, al-hámdu, li-la.

Omanilaiset kollegani eivät useinkaan käy keskuksen ravintolassa syömässä, vaan he tuovat eväitä mukanaan. Ja niitä jaetaan aina myös muille. Joskus olen kulkenut kahden huoneen väliä hoitamassa asioita eri ihmisten kanssa ja kummassakin huoneessa minulle halutaan syöttää jos minkäkin laista herkkua. Selitä siinä sitten, että yrittää välttää sekä sokeria ja rasvaa ja valkoisia jauhoja. On vähän tyly olo. Joskus kollegat tuovat töihin keittoa (kanalientä, jossa kanaa ja ohraa puurona), vaniljakastikkeen oloista ja makuista puuroa tai letun makuista leipää. Yhdellä omanilaisella kollegalla on taatelipuita ja meillä on aina hyviä taateleita työhuoneessa. Kun on kouluttajien koulutusviikko (Training of trainers, jolloin heille ”opetetaan”, miten he opettavat opettajille yhden koulutusjakson), niin paikalliset kouluttajakollegat tuovat sinne jos mitäkin välipalaa. Niin minäkin olen nyt tottunut tekemään – sitä arvostetaan ja siitä kiitetään.

Helmikuun 23. päivä Omanissa vietettiin Opettajien päivää. Nuoret kouluttajani olivat vähän pahoillaan, että he eivät olleet enää koulussa opettajina, kun opettajia aina muistetaan lahjoin ja kukkasin. Me vietimme yhdessä päivää englannin opettajien konferenssissa. Sunnuntaina 26.2. kun aloitimme Training of trainers –viikkoa, niin minun tietokoneeni viereen oli ilmestynyt valtava lilja-asetelma, jossa oli mukana pieni rasia ja kaunis kortti. Se oli lahja neljältä kouluttajaltani, ja rasiassa oli kultaiset korvakorut, joista pidän kovasti. Olin ihan sanaton! En koskaan enkä missään ole saanut niin hienoa yllätyslahjaa niin kaunein sanoin. Siinä olivat kyyneleet lähellä. 

Keskuksessa vietettiin Omanin opettajien päivän juhlaa viikkoa myöhemmin. Juhlassa oli paljon puheita arabiaksi ja Suomesta tullut kollegani Raimo sai laulaa myös, laulaja kuin on. Juhlassa annettiin erilaisia lahjoja kouluttajille ja ihan jokainen sai pienen lahjan, opetikkarin. Valitettavasti en ymmärtänyt kysyä, mitä siinä lukee. Varmasti jotain hyvää ja kaunista opettajista! Ja kuten yleensä, opetikkarissa on Omanin värit: valkoinen, punainen ja vihreä.

Yhden kouluttajani sisar sai poikalapsen. Hän lähetti tiimille vauvan kuvan WhatsAppin kautta ja saatoin onnitella hänen kauttaan perhettä uudesta vauvasta. Seuraavalla viikolla kaikille meille (ulkomaalaisille?) kouluttajille jaettiin pieni lahja: naiset saivat kuvassa näkyvän voiteen, miehet pienen lasipullon suitsuketta. Kummassakin rasiassa oli mukana rukous vauvan puolesta. Minulle sanottiin, että lähipiiriä muistetaan vauvan syntymän johdosta. Mutta emmehän me olleet edes lähipiiriä, me olimme vauvan tädin työtovereita! Ihana ajatus, ihana lahja. 

Ystävällisyyttä ja kiitollisuutta osoitetaan kovin avarasydämisesti. Minusta se on hienoa ja sykähdyttävää. Sykähdyttävä kokemus oli myös se, kun yksi kouluttajistani vei minut intialaiselle räätälilleen teettämään takkia: olin ostanut omanilaisen kankaan ja räätäli teki siitä minulle takin omien piirustusteni mukaan. Kouluttajani toimi yhteyshenkilönä, tinkasi hinnan puolestani (make her a good price!) ja lopulta toi minulle valmiin takin, jotta säästyin matkanteolta. Ja kun annoin hänelle pienen Iittalan tuikun kiitokseksi kaikesta vaivannäöstä, hän sanoi, ettei tarvitse. Hän sanoi kauniisti auttaneensa kuin sisar sisarta 💗 Taas olivat kyyneleet lähellä! Illalla hän lähetti minulle kuvan, jossa Iittalan tuikku oli päässyt kotona hänen omaan nurkkaukseensa.