Muscatin kissat

Muscatin kissat ansaitsevat oman postauksensa, sillä ne ovat sympaattisia ja niitä on kaikkialla: ostoskeskusten nurkissa ja parkkiluolissa, ravintoloiden ulkoterasseilla, roskiksissa, rannoilla, kaduilla ja kujilla. Kaikilla on oma reviirinsä ja samat kissat voi tavata aina samassa paikassa. Lempirantani Qurum Beachin parkkipaikan luona on kalaravintola. Sen oven takana istuu usein yksi tai kaksi mustaa kissaa kauniisti odottaen, kaihoisa katse silmissään: saisikohan tuolta (jo) jotain? Lähellä olevalla viheriöllä on asuntoalueen yksi iso roskis. Siellä majailee kaksi valko-oranssista kissaa, joille olen pari kertaa jättänyt raksuja ja vettä. Kun ateria on tarjolla, ei isompi kissoista päästä pienempää lainkaan osingolle. Sille laitan oman kasan, ja isompi on ihan hädissään – saako tuo syödä samaan aikaan kuin minä? Se peittää kropallaan oman kasansa ja vahtii samalla toista kasaa. Paikalle ilmestyy pentuja odottava harmaa kissa, joka vie pikkukissalta sen ruoka-annoksen ja on aika häijy toisellekin. Niinpä kaadan kolmanteenkin paikkaan raksuja, koska pikkukissa on tosi nälkäinen. Nätisti ne osaavat juoda vettä astiasta, jonka laitan raksujen lähelle. Kuljetan aina mukanani raksuja, vettä ja vesikippoja, joita saan tyhjistä ruokarasioista. Kerran vain on yksi kattinen osoittanut järkytystä valitsemistani raksuista: ihan oikeastiko meinaat tarjota VAIN näitä?

Ystäväni asunnon viereisten roskisten luona asustelee niin ikään kaksi mustaa kissaa. Ja kun heille antaa raksuja, on syömisjärjestys jälleen varsin selkeä. Aina pitäisi muistaa laittaa raksuja ainakin kahteen paikkaan, vaikka juuri raksujenlaittohetkellä ei muita kissoja olisikaan lähistöllä.

Kissojen reviirit ovat ilmeisesti roskisreviirejä. Isot vihreät tai mustat roskikset jätetään sulkematta, varmaan hajuhaittojen takia. Ja niinpä siellä sitten melskaavat kissat. Parhaimmillaan – tai pahimmillaan – laskin kolmen roskiksen luona hääräävän yli 20 kissaa! Osa oli roskalaatikoiden sisällä, osa alla, osa ihan vieressä, joku saattoi katsoa tilannetta viereisellä rapulla. Oli aika selkeää, kuka oli kukkulan kuningas tai roskisdyykkarikissalauman komein kolli.

Paikalliset eivät välitä kissoista. Ne kohdataan kuin niitä ei nähtäisi. Niille ei huudeta, niitä ei potkita, niistä ei vaan välitetä ja ne saavat olla rauhassa. Jotkut ravintoloitsijat tai kauppojen pitäjät antavat niille joskus ruokaa. Ja olenpa huomannut, että viereisen ostoskeskuksen oransseja kissoja ruokkivat muutkin kuin minä.

Täällä toimii myös eläinlääkäreitä ja eläinhoitoloita. Sinne voi viedä kulkukissoja ja koiria hoidettavaksi, ja niille yritetään löytää hyvä koti – forever home. Yhden kissan olisin sinne vienyt, se oli perin söpö pentu, jolla oli toinen etutassu joko vahingoittunut tai sitten ollut syntymästä asti vetelä. Se oli työpaikan parkkipaikalla yhtenä aamuna ja kun se sai vähän raksuja ja vettä, niin se kävi niin nätisti kiittämässä: kehräsi ja kietoi itsensä jalkojeni ympäri. Mutta iltapäivällä sitä ei enää näkynyt eikä sen jälkeenkään. Se olisi pitänyt silloin heti ottaa mukaan ja viedä jo päivällä eläinhoitolaan.

Osa kissoista on kovin arkoja, osa taas kovin juttelevaisia ja vaativiakin. Osa tuntuu olevan enemmänkin kotikissoja pienellä retkellä ulkona tarkistamassa tiluksiaan.  Hellyttävän hetken koin eräällä Mutrahin ravintolan ulkoterassilla, jossa kulki emokissa kahden pennun kanssa vähän seurustelemassa ihmisten kanssa ja tietysti ruuan toivossa. Yhdessä vaiheessa emo asettautui pöydän alla olevien jalkojeni viereen ja alkoi imettää pentujaan. Siinä oli turvallista olla.  

 Kalatorilla maukkaan saaliin toivossa.

 Emo ja pentu Mutrahin kujilla.

 "Mä olen vaan niin väsynyt, 40 astetta ja kaikki. Ja vähän likainenkin olen."

 Naapuritalon kissalla on kissanpäivät.

 Mitähän täältä tänään löytyy?

 Josko täältä kasasta löytyisi jotain syötävää?

 "Me syödään kyllä nää kaikki. Ja juodaan toi vesikin."