Nizwa

Nizwan kaupunki sijaitsee parin tunnin ajomatkan päässä Muscatista taatelipalmujen peittämällä vihreällä tasangolla aivan Hajar-vuoriston kyljessä. Se on Dakhiliyan kuvernoraatin hallinnollinen keskus, yliopistokaupunki ja siellä asuu noin 90 000 asukasta. Nizwa on Omanin toiseksi suurin turistikohde, ja sinne tullaan katsomaan linnoitusta ja souqia. Nizwaan tulevat turistit käyvät useimmiten myös vuoristossa, tippukiviluolassa tai pienissä vuoristokylissä.  Nizwan souq on vilkkaimmillaan perjantaisin ennen kello kahdentoista rukouksia. Aamulla siellä myydään myös karjaa, pääasiassa vuohia ja nautoja. Oli ihan sydäntä särkevää kuunnella pienen kilin itkua mamman perään, tai katsoa kun vasikkaa yritettiin siirtää muualle. Eläinsouqit eivät ole minua varten, eivät todellakaan.

 

Souqissa on isohko kalasouq, lihasouq, hunajasouq, vihannessouq ja sekatavarakauppasouq. Maaseudulla asuvat tulevat myymään sinne ulkopihoille puutarhansa tuotteita kuten meloneja, tomaatteja, kurkkuja, yrttejä ja kananmunia. Turisteille on ihan oma rihkamasouqinsa mutta Nizwan hopeasepät ovatkin jo vallan kuuluisia omalla alallaan. Koko souqin alue on ihan linnoituksen vieressä, itseasiassa sen muurien sisäpuolella.

 

Nizwan linnoitus, Nizwa Fort, on rakennettu 1600-luvulla. Sen tunnetaan varsinkin paksusta tornista, joka on 40 metriä korkea. Sieltä on hienot maisemat Nizwan taatelipalmujen peittämälle tasangolle. Linnoitusta on kunnostettu museoksi vielä tämänkin talven aikana, sillä sen näyttelytilat olivat maaliskuussa vallan toisenlaiset kuin syksyllä ensimmäisellä vierailulla. Näyttelyissä esitellään paitsi alueen historiaa myös erilaisia koruja ja vaatetustakin – esimerkiksi miten indigolla on saatu värjättyä sinistä kangasta naisten kasvosuojuksiin. Linnaan on myös sisustettu taateleiden varastointihuone, taatelit kun ovat alueen merkittävin maataloustuote. Nyt keväällä saattoi kulkea myös linnoituksen katolla ja kurkistaa eri huoneisiin. Ja kun on väsynyt kiipeämisestä, voi nauttia pihalla raikkaasta hedelmämehusta. Täällä saa joka paikassa tuoreista hedelmistä puristettuja mehuja. Oma suosikkini on mango, jota kasvaa kosteilla wadeilla. 

Nizwaa tornista katsottuna. Kaikki vihreä on taatelipalmuja.

Myös linnoituksen ulkopuolella on myyntipisteitä. Mattoja täällä käytetään paljon piknikeillä ja talojen ulkopuolella; suojaisaan paikkaa voidaan tuoda sohvia ja mukavia tuoleja maton päälle ja siellä sitten vietetään iltaa. Naisten olohuoneet ja miesten olohuoneet ovat tietysti erikseen.

 

 

Teepannuja olisi saanut useammankin!

 

Nizwasta matka voikin sitten jatkua vuoristoon päin Al Hoota – tippukiviluolaan tai mahtavan vuoriston rinteillä oleviin kyliin. Tippukiviluolassa ei saanut valokuvata, joten sieltä ei ole kuvia. Se oli hieno luola, tosin Euroopassa tippukivet ovat olleet suurempia. Luolassa asuu harvinainen lepakko, kahdeksan silmäinen hämähäkki ja sokeita kaloja kallion sisäisessä järvessä. Kalat olivat noin kolmen sentin mittaisia valkoisia sinttejä. Ja luolassa oli lämmintä, peräti kuumaa, toisin kuin eurooppalaisissa luolissa. Luolassa käveltiin 65 metriä ylöspäin, ei alaspäin kuten yleensä.

Matkalla Nizwaan

Fanja

Matkalla Nizwaan noin 40 kilometrin päässä Muscatista on Fanjan kylä. Sitä ei voi olla huomaamatta: tie kulkee matalien vuorien vasemmalla puolella ja Fanjan risteyksen kohdalla näkyy suoraan edessä iso ruskea moskeija, jonka minareetit nousevat korkeuksiin ja takana vuoret korostavat mahtavaa näkyä. Tie kulkee pitkää silta pitkin, sillä Fanjan kohdalla oli iso wadi, joka pitää ylittää. Itse kaupunki on aika pieni ja vaatimaton, mutta siellä on sievä perjantai-souq, jossa voi ostaa muun muassa jos minkäkin kokoista saviruukkua puutarhakasveille ja itsetehtyjä luutia. Samoin siellä myydään polttopuita, sillä paikallisilla on tapana lähteä vuorille tai wadeille veden ääreen piknille, sytyttää nuotio ja paistaa/grillata/halstrata siinä ruokaa.

 
 Yhdessä kaupassa oli miehiä aamiaisella. Olisivat tarjonneet minullekin, maan tavan mukaan, mutta en rohjennut istuutua heidän rinkiinsä.Kuvan otin luvan kanssa.

Mielenkiintoisin kohde löytyy kuitenkin hieman itse keskustan ulkopuolelta, matalan vuoren rinteeltä. Siellä on vanha, osittain sortunut vanha kaupunki, jossa vanhat raunioituneet rakennukset ovat modernien asumusten vieressä. Kulkijan on vaikea ymmärtää, että siellä oikeasti asutaan. Kylän molemmilla reunoilla on tornit, mutta niille ei löytynyt polkua, joten ne jäivät tutkimatta. Ilman polkua on vaikea kulkea näillä kivikkoisilla rinteillä varsinkin kun aurinko porottaa kuumalta taivaalta.  

 

 Vaikka kylän läheltä kulkee valtatie Muscatista Nizwaan, ei kylässä kuulunut lainkaan liikenteen melua, vain sirkkojen siritystä. Oli kuin olisi astunut ihan toiseen maailmaan, jossa ei juurikaan ollut ihmisiä. Muutama auto ajoi kapeaa pääkatua, jolla piti aina välillä pysähtyä sopivissa paikoissa, jotta vastaantuleva auto pääsisi ohitse. Tästä tuli mieleen pienet vuoristokylät Italiassa.

Tapasin kuitenkin herraseurueen, joka näytti ihan kylän vanhimpien ryhmältä, he olivat selvästi tarkastamassa kylän kuntoa ja ehkä jopa tekemässä jotain korjausarvioita. He tervehtivät ystävällisesti ja kysyivät, mistä olen kotoisin ja olenko yksin. Yksi herroista selitti muulle seurueelle, että suomalaiset naiset ovat kovin itsenäisiä, he voivat kulkea yksinkin. Ihan kuin olisin kuullut arvostusta hänen äänessään? 

Joissakin taloraunioissa oli vielä tallella vanhanaikaiset ikkuna-aukot. Ne ovat kuin savesta tehtyä pitsiä.

Lähtiessäni takaisin alaspäin autolle tapasin naisen tiskaamassa tiskejä falajin luona. Hieno paikka tiskata! Hän ei paikallisten naisten tavoin halunnut tulla kuvatuksi, mutta sain sentään kuvata falajia ja puhtaita tiskejä.

Alhaalla, taatelipalmujen varjostamalla tiellä, jonne jätin auton, oli miehiä myymässä puutarhansa tuotteita, he olivat aasialaisia, ehkä bangladeshiläisiä. Tuoreita kasviksia ja yrttejä sai edullisesti. Kylän kauppa oli pieni, sieltä sai lähinnä keksejä ja jäätelöä sekä juomista.

 

Oli perjantai ja seuraavassa kylässä miehet kiirehtivät moskeijaan, muuten oli ihan hiljaista. Löysin Nakhalin suuntaan lähtevän tien, jota ei ollut kartassa. Pienellä autolla en uskaltanut lähteä seikkailemaan, sillä Fanjan ja Nakhalin välissä on ylänköaluetta, jolla voi tarvita nelivedon. Mutta Fanja itsessäänkin oli näkemisen arvoinen, ei siinä sen ihmeempiä seikkailuja enää kaivannutkaan.